Valo
Aloita katsomalla video valoa arjessa!
Pohdi:
Millaista elämä oli ennen sähkövaloa? Pohdi videon perusteella, mitä asioita oli tehtävä eri tavalla tai jätettävä kokonaan tekemättä, kun oli pimeää. Millaista oli koulussa? Miten läksyjä luettiin iltaisin? Millaista oli liikkua ulkona pimeässä ilman valaistusta?
Videolla esitellään erilaisia valonlähteitä:
Avotakka.
Takkatulen valo oli usein talon ainoa valonlähde. Jotta pimeän tulon jälkeen pystyi työskentelemään (tai lukemaan, kuten videolla), oli istuttava lähellä takkaa.
Päre.
Tavallinen tapa saada hieman lisävaloa oli sytyttää päre. Päreitä tehtiin kiskomalla haloista pitkiä suikaleita. Päre sytytettiin, ja se paloi muutaman minuutin, ennen kuin oli sytytettävä uusi päre. Jos käsien piti olla vapaina, päre laitettiin pidikkeeseen tai kiinnitettiin seinään hirsien väliin. Usein lasten tehtävänä oli pitää tulta silmällä ja vaihtaa päreet.
Pöytäkynttilä.
Huoneen valaisemiseen käytettiin myös kynttilää. Kynttilät olivat kalliita, ja siksi niitä käytettiin enimmäkseen juhlatilaisuuksissa, kuten jouluna. Ensimmäiset kynttilät olivat niin sanottuja talikynttilöitä, jotka valmistettiin sikojen ja lampaiden teurastuksessa saadusta eläinrasvasta. Talikynttilät savuttivat ja haisivat pahalle, minkä vuoksi 1800-luvun lopulla siirryttiin käyttämään steariinikynttilöitä. Steariinikynttilöitä ei voinut valmistaa itse, vaan ne ostettiin kaupasta.
Lampetti.
Videolla näkyvä lampetti on valmistettu läkkipellistä. Valo heijastuu lampetin pintaan, jolloin valon voimakkuus on suurempi.
Öljylamppu.
Öljylamppu yleistyi 1800-luvun lopussa. Lampussa oli säiliö valopetrolille, joka on nestemäinen mineraaliöljy. Säiliössä oli sydän, joka sytytettiin. Sydän käytti valopetrolia polttoaineena. Sydäntä suojasi usein myös lasikupu tai lasiputki. Öljylamppu oli siksi paljon paloturvallisempi kuin kynttilä tai päreet. Öljylampun pystyi lisäksi ripustamaan korkeammalle, jolloin se valaisi suuremman tilan.
Sähkölamppu
Suomen ensimmäiset hehkulamput sytytettiin Finlaysonin tehtaalla Tampereella vuonna 1882. Tampere oli Pohjoismaiden ensimmäinen kaupunki, jossa alettiin käyttää hehkulamppuja. Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Vaasa sai sähköt 1890-luvun alussa. Pohjanmaan maaseudulla yksityiset myllyt ja sahat alkoivat tuottaa sähköä vesivoiman avulla 1900-luvun alussa. Melko pian perustettiin sähköosuuskuntia ja sähkölaitoksia tuottamaan sähköä suuremmille alueille.
Öljylamppu roikkuu kirjoituspöydän yläpuolella.
Kokeile lukea kirjaa tai sanomalehteä kotona pimeänä iltana pelkän kynttilän valossa!
Kuinka lähellä kynttilää sinun on oltava, jotta pystyt lukemaan? Huomaatko jotain muuta?
Sähkövalo mullisti muun muassa työelämän. Sähkövalon ansiosta ihmiset pystyivät työskentelemään paljon pidempään myös iltaisin talvella, koska tehdasalueita ja tehdastiloja voitiin valaista. Hehkulampun valaistusvoimakkuus oli paljon suurempi kuin öljylampun tai kynttilän.
Mittaa valaistusvoimakkuus!
Valon määrää mitataan lukseina. Valon määrää mittaavia sovelluksia on saatavilla useita. Lataa sovellus (esimerkiksi Lux Meter) puhelimeen ja mittaa valon määrä
- luokkahuoneessa valojen ollessa päällä
- luokkahuoneessa valojen ollessa sammutettuina
- kynttilän valossa pimeänä iltana
- ulkona aurinkoisena päivänä
- ulkona pilvisenä päivänä
Kirjaa mittaustulokset ja vertaa niitä luokkatovereidesi tuloksiin. Vertaa tuloksiasi myös englanninkielisen luksia käsittelevän Wikipedia-sivun taulukkoon
Siihen aikaan kun isä lampun osti
Juhani Ahon novelli vuodelta 1883
Novelli kertoo maalaisperheestä, joka ostaa ensimmäisenä öljylampun kotiinsa. Lue mielellään koko novelli, jos sinulla on aikaa. Jos haluat harjoitella ruotsia, voit lukea novellin ruotsinkielisen käännöksen!
Sivulta 7, suomeksi
Sivulta 9, ruotsiksi
Jos et ehdi lukemaan koko tekstiä, lue ote novellista (alla) ja pohdi lopuksi seuraavia asioita:
Kuka on mielestäsi kertomuksen ”minä”?
Mitä tapahtuu, kun ”minä” ja muut lapset tulevat sisälle tupaan? Miksi tuvassa on niin paljon ihmisiä?
Miksi ”minä” seisoo oven vieressä ja lukee virsikirjaa?
Mihin nuppineula katosi?
Mitä muutoksia lamppu tuo kertojan kotiin?
”Yhdessä avauksessa syöksähdimme tupaan koko lapsilauma.
Mutta siinäpä meille jo tulikin seisaus. Lamppu olikin jo pantu palamaan ja loisti katosta meitä vastaan niin kirkkaasti, ettemme osanneet muuta kuin silmät sirrallaan siihen tirkistellä.
-Ovi kiinni, ostolämmin! huusi ääni pöydän päästä.
-Lentävät kuin kanat tuleen, kuului äiti toruvan karsinasta päin.
-Ei tuo kumma ole, jos sitä lapset säikähtävät, koskapa minä, vanha ihminenkään, en osaa muuta kuin päivitellä, kuului kievarin vanha emäntä sanovan.
-Mutta joka paikkaan se meidänkin tyttö ennättää, sanoi lautamiehen miniä.
Kun silmät alkoivat vähän selvitä, huomasimme me vasta, että tupa oli naapurin väkeä puolillaan.
-No, tulkaa nyt lapset vähän likemmäksi, että oikein näette, puhui isä paljoa lempeämmällä äänellä kuin äsken.
-Kopistelkaa lumi jaloistanne ja tulkaa tänne karsinaan, täältä se oikein korealta näyttää, sanoi taas vuorostaan äiti.
Kuurtaen kaartaen me kiersimme äidin luo ja istuimme kaikki rinnakkain hänen viereensä penkille. Nyt me vasta hänen turvistaan uskalsimme oikein ruveta lamppua tarkastelemaan. Emme juuri olleet ajatelleet, että se ihan tuolla tavalla palaisi, kuin se nyt paloi, mutta kun taas mietimme sinne ja tänne, niin kyllä se tuossa nyt paloi, niinkuin pitikin. Ja kun vielä vähän aikaa katselimme, niin tuntui meistä, kuin olisimme jo aikoja sitten ajatelleet, että sen pitäisi palaa, niinkuin se nyt paloikin.
Mutta sitä emme kuitenkaan osanneet ymmärtää, mitenkä tuli oli saatu tuonne lasin sisään. Kysyimme sitä äidiltä, mutta äiti sanoi: ”Tottapahan sitten saatte nähdä”.
Kilvan kyläläiset lamppua kiittelivät, ja mikä mitäkin sanoi. Kievarin vanha emäntä sanoi, että ”sehän paistaa ihan yhtä tasaisesti kuin taivaan tähti”. Kipeäsilmäisestä lautamiehestä oli se siitäkin syystä mainio, ”ettei siitä ollenkaan savua lähtenyt, jotta sitä saattaisi vaikka kamarissakin polttaa, eivätkä seinät mustuisi ollenkaan”. Siihen sanoi isä, että ”kamaria vartenhan se alusta pitäen on tehtykin, mutta hyvä se on näin pirtissäkin, kun ei tarvitse monen päreen kanssa tuhrata, ja tällä yhdellä tulella näkee koko joukko, vaikka kuinka monta olisi”.
Kun äiti virkkoi, ”ettei kirkon pienempi ruunukaan sen kirkkaammin valaise”, niin isä käski minun ottaa aapisen ja mennä ovensuuhun koettamaan, tokko tuolla lukea näkisi. Minä menin ja aloin lukea ”Isämeitää”. Mutta silloin kaikki sanoivat, että ”se poika osaa sen ulkomuistista”. Silloin äiti sieppasi minulle virsikirjan hyllyltä, ja minä rupesin lukemaan ”Jerusalemin hävitystä”.
-No, ei häntä kummempaa ole vielä ennen nähty! ihmettelivät kyläläiset.
Sitten isä vielä sanoi, että ”jos kellä olisi nuppineula, niin saisi viskata sen lattialle, ja se kyllä paikalla löytyisi”.
Lautamiehen miniällä oli nuppineula rinnassa, mutta kun se heitti sen lattialle, niin se menikin sillan rakoon, eikä sitä löydetty, vaikka mitä olisi tehty.”